FANDOM


New New York City (NNYC)
Tulevaisuus
New New Yorkin kaupunkikuvaa

  Status

Asutettu

  Tyyppi

Suurkaupunki

  Sijainti

Yhdysvallat

  Planeetta

Maa

  Ensiesiintyminen

 "Space Pilot 3000" (1ACV01)

New New York on yksi Maan suurimmista ja tärkeimmistä kaupungeista. Se sijaitsee Yhdysvaltain itärannikolla, ja on rakennettu alkuperäisen New York Cityn raunioiden ylle.

Historia Muokkaa

Alkujaan nykyisen New New Yorkin paikalla sijaitsi alkuperäinen New Yorkin kaupunki, Vanha New York. Se kuitenkin tuhoutui avaruusalusten hyökkäyksessä. Kaupungin raunioista nousi joksikin aikaa keskiaikaista Eurooppaa muistuttava kulttuuri, joka sekin koki saman kohtalon. Lopulta, kaupungin toisessa jälleenrakentamisessa, syntyi nykyaikainen ja teknologinen New New Yorkin kaupunki.[1]

Maantiede Muokkaa

New New York sijaitsee samalla maantieteellisellä paikalla Yhdysvaltain itärannikolla kuin edeltäjänsäkin. Kaupunki on jaettu hallintoalueisiin, joista yksi on Manhattan.

Väestö Muokkaa

New New York on monikulttuurinen kaupunki, jota asuttavat niin ihmiset, robotit kuin avaruusolennotkin.[1]

Arkkitehtuuri Muokkaa

New New Yorkin tärkeitä rakennuksia, paikkoja ja monumentteja:

Liikenne Muokkaa

Putkijärjestelmä

Osa New New Yorkin putkijärjestelmää

New New Yorkin ilmatila on tiettyjä ilmareittejä kulkevien leijuautojen ruuhkauttama. Jalankulkijat voivat liikkua nopeasti putkijärjestelmällä, joka on pitkälti, muttei täysin, korvannut perinteisen joukkoliikenteen.[1]

Lisätietoa Muokkaa

Esiintymiset Muokkaa

(Kaikki jaksot)

Viitteet Muokkaa

  1. 1,0 1,1 1,2 (1ACV01) Space Pilot 3000